Appelsiiniruusukaalit
Minulla on ruusukaalista lähinnä huonoja kokemuksia. Yleensä ne ovat olleet liian kitkeriä, liian kypsiä, tai liian suolattomia. Tällä kertaa onnistuin tekemään ruusukaaleista melkein liian hyviä.
Minulla on ruusukaalista lähinnä huonoja kokemuksia. Yleensä ne ovat olleet liian kitkeriä, liian kypsiä, tai liian suolattomia. Tällä kertaa onnistuin tekemään ruusukaaleista melkein liian hyviä.
Länsimainen ihminen on niin vieraantunut ruoan alkuperästä, että silloin tällöin on hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä ruoalle tapahtuu, ennen kuin se päätyy lautaselle. Tällä kertaa vuorossa oli amerikkalaista elintarviketeollisuutta käsittelevä Robert Kennerin ohjaama dokumenttielokuva Food, Inc.
Silmiini osui töissä Helsingin Sanomien ruokapalstalta (HS 22.10.2009) uuniviikunoiden ohje, joka oli pakko napata talteen. En muista milloin olisin viimeksi tehnyt ruokaa, joka tuoksuisi yhtä hyvältä. Rosmariinin, balsamicon, viikunoiden ja sipuleiden uunissa hautuva kombinaatio on jotain ihan mieletöntä.
Teetin muutama vuosi sitten joulukortteja ottamastani ruokakuvasta ja askartelin kortin väliin reseptin. Kortit saivat niin hyvää palautetta, että päätin tehdä samanlaisia tänäkin vuonna – eri kuvalla ja reseptillä tietysti.
Oikeastaan kyse ei ole mistään sen eksoottisemmasta kuin linssi-perunalaatikosta, mutta tällaisina tuulisina, kylminä ja harmaina marraskuun päivinä en osaisi kuvitella mitään muuta ruokaa, joka maistuisi paremmalle. Kun timjamin, sellerin, valkosipulin ja punaviinin tuoksut täyttävät keittiön, voi olla hetken iloinen siitä seikasta, ettei tänään ole pakko mennä ulos.
Chocochilin sacherkakku pääsi Ylen Olotilaan isänpäiväkakuksi. Samasta paikasta voi lukea myös haastattelun minusta.
Kaikki tuoreet, suolaiset leivonnaiset katoavat meillä äkkiä parempiin suihin, mutta nämä häviävät keittiön pöydältä aina ennätysnopeasti.
Sari herätteli Cantina Azteca -postauksen kommenttilootassa mielenkiintoisia kysymyksiä ravintolassa syömisestä, joten ajattelin kirjoitella aiheesta lisää. Kasvisravintola Veganissimon konkurssi on herättänyt vegaanipiireissä viime kuukausina enemmänkin pohdintaa aiheesta. Millaista kasvisruokaa ravintoloiden pitäisi tarjota, ja toisaalta, miten sekasyöjät saadaan houkuteltua kasvisravintolaan?
Sain lahjaksi aivan ihania mustavalkoisia, paperisia muffinivuokia ja niitä oli ihan pakko päästä heti testaamaan.
Sain luultavasti kasvissyöjäksi ryhdyttyäni 10 vuotta sitten yliannostuksen juureksia, kun en oikein vieläkään jaksa innostua niiden syömisestä saati sitten valmistamisesta. Syön juureksia niin harvoin, että nyt niistä on keittiössäni muodostunut melkein tryffeleihin verrattava harvinainen herkku.