Kasvimaitojen ABC

Onko pää pyörällä ruokakaupan kasvimaitohyllyn luona? Täältä löytyy apu!

kasvimaito

Usein kysyttyjä kysymyksiä kasvimaidoista

 

Voiko kasvimaitoja kuumentaa?

Kaikki kasvimaidot soveltuvat mainiosti myös ruoanlaittoon ja leivontaan. Niitä voi käyttää aivan samaan tapaan kuin lehmänmaitoakin.

Soijamaito juoksettui, kun laitoin sen kahvin joukkoon. Missä vika?

Alpron sivuilla kerrotaan, että juoksettuminen voi johtua kahvin happoisuudesta tai liian suuresta lämpötilaerosta kahvin ja maidon välillä. Kasvimaidon juoksettuminen tuntuu välillä olevan kiinni henkimaailman asioista, mutta tässä muutamia vinkkejä joita kannattaa kokeilla:

  • Lämmitä soijamaito ja kaada kahvi sen päälle.
  • Sekoita samalla, kun lisäät kahvin soijamaidon joukkoon.
  • Laita soijamaitoa enemmän kuin laittaisit lehmänmaitoa.
  • Käytä kunnon kahvia. Liru Juhlamokka ja pikkutilkka soijamaitoa juoksettuu melko varmasti joka kerta.
  • Voit kokeilla myös riisimaitoa. Se ei yleensä juoksetu. Alpron Light -soijamaito tuntuu myös juoksettuvan harvemmin kuin muut soijamaidot.

Juon itse mutteripannulla keitettyä espressoa ja lämmitän soijamaidon ennen kahvin lisäämistä joukkoon. Tällä tyylillä ei ole ollut juoksettumisongelmia vuosikausiin :)

Oma kahvimaitosuosikki löytyy vain kokeilemalla. Kahvin paahtoaste ja valmistutapakin vaikuttaa siihen, minkä kasvimaidon kanssa se sopii maultaan parhaiten.

Mikä kasvimaito pitäisi valita perunamuusiin? Entä riisipuuroon?

Nämä ovat makuasioita. Itse laitan perunamuusin joukkoon mieluiten kaurakermaa, mutta maustamaton soijamaitokin käy. Riisipuuron keittämiseen sopii mielestäni parhaiten soijamaito tai kookosmaito. Myös mantelimaito sopii, jos puuroon lisää hiukan muuta rasvaa (esim. kookosöljyä).

Lähikaupassani on tsiljoona erilaista kasvimaitoa. Mistä tiedän, mitä sieltä kannattaa ostaa?

Kasvimaitovalikoimat ovat todellakin parantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana huimasti, joten kaupassa voi mennä pää pyörälle. Tähän ei kuitenkaan taida auttaa muu kuin maistella eri vaihtoehtoja ja löytää omat suosikit. Onneksi se ei ole ollenkaan ikävä tehtävä :)

Kasvimaidot ovat kalliita. Saako niitä jostain edullisemmin?

Esimerkiksi soijamaidon litrahinnassa voi olla jopa yli euron ero. Lidlin soijamaito kustantaa muistaakseni 1,35€/l, kun taas Alpron soijamaito maksaa monessa paikassa 2,49€/l. Myös Rainbown soijamaidot maksavat reilusti alle 2€/l.

Voiko kasvimaitoja tehdä itse?

Voi! Esimerkiksi Kiitos hyvää -blogista löytyy helpot ohjeet maitojen tekemiselle!

Saako kasvimaidoista kalsiumia ja vitamiineja?

Monet kasvimaidot ovat rikastettu kalsiumilla ja vitamiineilla. Kalsiumrikastetuissa kasvimaidoissa on yhtä paljon kalsiumia kuin lehmänmaidossa.

Onko soijajuoma sama asia kuin soijamaito?

On.

kasvimaito2

Kasvimaidot esittelyssä

Soijamaito

Soijamaidot ovat kookosmaidon ohella kasvimaidoista täyteläisimmän makuisia ja niissä on korkein proteiinipitoisuus. Soijamaitoja löytyy maustamattomia ja makeutettuja sekä vaniljalla tai suklaalla maustettuja.

Ruoanlaitossa kannattaa olla tarkkana, ettei soijamaito sisällä vaniljaa. Erityisesti Alpron monissa tuotteissa lukee ehkä vähän harhaanjohtavasti  ”natural” tai ”original”, mutta ne maistuvat kaikki kevyesti vaniljalle, vaikka sitä ei edes mainita tuoteselosteessa muuten kuin aromina. Nämä tuotteet ovat hyviä monessa muussa paikassa, mutta ei välttämättä perunamuusin seassa ;)

Soijamaitojen mauissa on hurjia eroja merkkien välillä. Maustamaton soijamaito maistuu sellaisenaan omaan suuhuni vielä 14 vegaanivuoden jälkeenkin aivan hirveältä, mutta sen sijaan kevyesti makeutetut ja vaniljalla maustetut soijamaidot on todella hyviä! Jos et vielä ensimmäisellä kerralla ihastunut soijamaidon makuun, suosittelen kokeilemaan jotain muuta merkkiä.

Mantelimaito

Mantelimaito on nimensä mukaisesti tehty kuorituista, kevyesti paahdetuista manteleista. Mantelimaitoa löytyy sekä makeutettuna että makeuttamattomana, mutta kummassakin on ihana pähkinäinen maku. Mantelimaito sopii parhaiten jälkiruokiin, puuron valmistukseen ja sellaisenaan esim. murojen joukkoon.

Kauramaito

Jos haluaa valkata kasvimaidoista jonkun lähiruokaisemman, on kauramaito hyvä vaihtoehto. Kauramaito on oivaa kamaa esimerkiksi sämpylätaikinan nesteenä tai smoothieissa, ja vannovatpa jotkut kauramaidon nimeen myös kahvimaitona.

Riisimaito

Riisimaito on kasvimaidoista ehkä miedoimman makuista, ja se sopiikin siis hyvin ihan mihin vaan.

Kookosmaito

Kookosmaito on ihanan rasvaista ja täyteläistä ja se sopii loistavasti aasialaisiin ruokiin. Kookosmaidosta tulee myös parasta pullataikinaa ja se käy hyvin muuhunkin leivontaan. Kookosmaitoja ei yleensä löydy maitohyllyltä, vaan säilykeosastolta tai aasialaisten ruokatarvikkeiden hyllystä.

Muut

Hyvin varustetuista marketeista ja ekokaupoista löytyy myös liuta muita kasvimaitoja, joita ei välttämättä näe lähikaupassa. Oletko jo kokeillut quinoamaitoa, hirssimaitoa, hamppumaitoa tai riisi-kookosmaitoa?

Reseptejä

Jäälatte (mantelimaito)

Vaniljainen riisipuuro (soijamaito)

Riisimaitorinkelit (riisimaito)

Quinoa-kookospuuro (kookosmaito)

Kurpitsansiemensämpylät (kauramaito)

 

Jäikö vielä kysyttävää? Jätä kysymys kommenttiboksiin, niin ratkotaan ongelma :)

93 vastausta kirjoitukseen “Kasvimaitojen ABC

  1. Nämä ovat toki osittain maukysymyksiä, mutta minun mielestäni riisipuuroon sopii ehdottomasti parhaiten kauramaito. AIkoinaan puurotestejä tehdessäni soijamaito antoi puuroon hieman sivumakua ja riisimaito teki puurosta turhan makeaa.

    Näistäkin omista testailuistani on kieltämättä jo aikaa ja esim. Alpron soijamaito on muuttunut maultaan selvästi niistä ajoista. Kookosmaitoa en ole edes ajatellut hommaan, mutta ehkä sekin olisi nyt sitten syytä testata.

    1. Mun mielestä taas kauramaito ei ole tarpeeksi rasvaista riisipuuron keittämiseen. Joskus olen heittänyt riisipuuroon keittämisen loppupuolella tölkin kaurakermaa, ja silläkin tyylillä tuli kyllä hyvää :)

      Mutta makuasioita tosiaan. Mä en esimerkiksi ikimaailmassa laittaisi kahvin joukkoon riisi- tai kauramaitoa, mutta jotkut vannovat niiden nimeen.

  2. Itse voin suositella kahvimaidoksi Rainbown kauramaitoa. Siinä on mielestäni paras hinta-laatusuhde (muistaakseni litran purkki maksaa n. 1,50) ja sitä voi laittaa kahviin lämmittämättä. Maistuu hyvältä :)

    1. Mä en tykkää yhtään kauramaidosta kahvin joukossa, mutta näistä jutuista ei vissiin voinut kiistellä ;)

    2. Lisäkseen rainbown maito ei juoksetu kahviin kuten esim. Oatlyn.
      Ainakin rainbown kaura ja soijamaidot on pastöroitua ja homogenoitua niin siitäkö johtuen siis.

    3. Tästä oon samaa mieltä. Rainbown kauramaito on kahvissa ykkönen ainakin opiskelijabudjetilla. Jos raaskii vähän enempi tuhlata, niin ykköseksi siirtyy riisimaito.

  3. Kahvissa on ehdottomasti parasta Alpron vaniljasoijajuoma. En ole saanut sitä juoksettumaan ikinä ja jos viitteitä siihen suuntaan onkin joskus ollut, lusikan vipsautus kupissa piisaa tasoittamaan koostumuksen. Lisäksi litku antaa kahviin vähän makeutta, josta itse tykkään. Tällä pääsin myös eroon sokerin lisäämisestä kahviin. Olen auttamatta koukussa!

    1. Se vaniljasoijajuoma on mun makuun vähän turhankin makeaa, mutta sen sijaan noi mainitsemani naturalit ja originalit, jotka maistuu ihan kevyesti vaniljalle, on hyvää kamaa kahvissa :)

      Jos on tapana mättää kahviin sokeria enemmänkin, niin sitten noi reilummin makeutetut soijamaidot on kyllä ihan loistovalinta!

  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. :) Mitä kasvimaitoa suosittelisitte kaurapuuron keittoon?

    1. Mä keitän kaurapuuron yleensä veteen (koska pihi), mutta siihen sopii kyllä tosi hyvin ihan mikä tahansa kasvimaito. Mä laitan mieluiten soijaa tai mantelia, mutta kaikki muutkin käy :)

  5. Olen tässä vuosien varrella tehnyt sellaisen huomion, että tummapaahtoisessa kahvissa mikään kasvimaito ei juoksetu. Vaaleammissa kahveissa maito kuin maito juoksettuu tosi helposti… On siis pakko liittyä tosiaan kahvilaadun hapokkuuteen jollain tavalla.

    Kommentti myös makueroista: riisi- ja kauramaito (ja kookosmaitokin) ovat luonnostaan makeahkoja, vaikka niissä ei ole lisättyä sokeria. Makeuttamaton soijajuoma ei ole lainkaan makeaa, ja sopii sen vuoksi hyvin suolaisiin ruokiin (keitot, kastikkeet, muusi), vaikkakin saattaa tottumattomalle tuoda ruokaan soijaisen sivumaun.

    Ravitsemuksellisesti soijamaito taitaa viedä voiton (eniten proteiinia ja hyviä rasvoja, vähemmän sokeria).

    1. Oikein tummapaahtoinen kahvi ei välttämättä edes kaipaa lisukkeita. :) Juon itse tummana esim. Tzul taccaa.

  6. Taas ihan kympin arvoista työtä tämäkin kasvismaitojen ABC ja resptit, kiitos Elina ;)
    On tosi upeeta, että näistä kasvismaidoista löytyy erilaisia makuvaihtoehtoja ja käyttötapoja.

  7. Aivan mahtava infopläjäys kaikille lehmänmaitoa juoville, jotka miettivät vaihtoehtoa eläinperäisten tuotteiden tilalle.
    Kokemuspohjalta osallistun kahvimaitokeskusteluun. Pannukahvin sekaan laittaessa minulla juoksettuu niin soija- kuin kauramaitokin. Espresson päälle kun rakentaa lattea kasvimaidoista niin mikään ei juoksetu. Lämmitys ja vaahdotus toimii alpron ja oatleyn maidoilla erinomaisesti.
    Liekö kyse sitten lämmittämisestä, kahvin paahtoasteesta vai henkimaailman asioista…

  8. Hyvä kirjoitus, tosin en pysty ymmärtämään soijamaidon suosiota.. esim. riisipuuro ei maistu muulle kuin soijalle jos sen siihen tekee. Itseasiassa joka ruuassa se maku tunkee läpi, kahvi/smoothie sentään jotenkin menettelee soijamaidolla.

    Rainbown kauramaidolla täällä mennään oikeastaan kaikkien ruokien osalta.. paitsi riisipuuron teen riisimaidon ja kauramaidon sekoitukseen.

    1. Mä kyllä tiedän monia muitakin, jotka vannovat soijamaidon nimeen. (Sekasyöjä)työkaverikin kehui juuri, että keitteli mun vinkistä riisipuuron soijamaitoon, eikä nykyään enää mitään muuta käytäkään, kun se maistuu niin paljon paremmalta ;)

      Suurin syy, miksi en käytä riisi- tai kauramaitoa lienee just se, että ne ei maistu juuri miltään monessakaan paikassa, ja riisi- ja kauramaitojen ravintoarvot eivät myöskään ole kovin kummoiset. Kasvimaitojen hyvä puoli on kuitenkin, että niissä on kaikissa omat ominaismakunsa, joten niitä kannattaa hyödyntää omien makumieltymysten ja käyttötarkoituksen mukaan :)

  9. Kaurapuurosta tulee hyvää kauramaitoon keitettynä ;-) ! Meillä kauramaito on ollut ykkönen, vaikka kasvimaidot eivät olekaan jokapäiväisessä käytössä. Yleensä kuitenkin aina jääkaapissa on Oatlyn luomua tai tavallista (etuna lisätty D-vitamiini ja kalsium), joita mm. 6-vuotias tyttö juo ihan lasista sellaisenaan ja minäkin välillä.

    Tuohon loppukappaleen listaan voisi lisätä vinkiksi vielä hasselpähkinämaidon, jota on saatavilla annospakkauksina, sellaisia 2,5 dl pillillisiä tetroja. Miellyttävä maku ja kätevä esim. evääksi, varmaankin myös terveellisempi vaihtoehto kuin pillimehut.

  10. Hei, ja kiitos postauksesta. Mukava, että jaksat näitä informatiivisempiakin juttuja kirjoitella. Aikanaan, olisikohan ollut seitan- postauksen jälkeen, lupailit infojuttua tofusta ja sen maustamisesta, en nyt ainakaan arkistoa selatessani sitä löytänyt. Pahoittelen, jos olet sen kirjoittanut, enkä minä hölmö löytänyt. Olisi kiva lukea aiheesta, vaikka osalle blogisi seuraajista se taitaisi olla turhankin perustavaa kamaa. Olen ollut (ovo)-lakto-vege yli puolet elämästäni eli yli 15v., mutta tofu tuottaa edelleen ongelmia. Osittain se on se koostumus, mutta yleensä ohjeissa on myös se marinointi sillä soijakastikkeella, mikä tekee mielestäni kaikesta vähän tympeän makuista. Olisiko vinkkejä, avarra makumaailmaani, jookos?
    Joka tapauksessa hyvää alkanutta vuotta! Kiva, että jaksat kirjoittaa:)

    1. Kiitos kommentista, Elina! Toi Kokkikoulu-sarja on jäänyt vähän muiden hommien jalkoihin, mutta yritän saada senkin taas aktivoitua :) Olen kyllä tofun maustamisesta kirjoitellut muuten, esimerkiksi täällä.

  11. Testailtua on tullut kohta parinkymmenen vuoden ajan. Mahtavaa, että valinnanvara kasvaa koko ajan. Provamelin maustamaton soijamaito on mielestäni paras kahvimaito, ei mene sakkaan. Soijaa tulee syötyä muutenkin niin paljon, että käytämme kotona aika paljon Rainbown kalsiumrikastettua kauramaitoa. Kermoista ylivoimainen on se Oatlyn musta kaurakerma ja hyvänä kakkosena Provamelin soijakerma. Ne tuovat oikeasti kermaisuutta ja hyvää makua ruokiin. Lähiaikoina olen myös alkanut käyttää Provamelin mantelimaitoa. Siinä on 6% enemmän mantelia kuin Alpron vastaavassa ja makeutettu agavesiirapilla, eikä valkoisella sokerilla.

    1. Toi Oatlyn kerma on hyvää, mutta mä taidan silti tykätä enemmän Nordicista. Se on koostumukseltaan aavistuksen paksumpaa :) Käyttötarkoituksesta tietty riippuu, onko sillä mitään väliä.

      Alprolla on muuten myös makeuttamatonta soijamaitoa. Se on tosi hyvää kans :)

  12. Mantelimaito toimi ainakin minulla lehmänmaidon maidon litkijällä oikein hyvin vaihtoehtoisena kahvimaitona. Ei juoksettunut ja luulen ettei kovin moni olisi edes huomannut eroa ”normaaliin” maitoon. Hiukan runsaammin sitä ehkä tuli lorautettua kuin lehmänmaitoa.

  13. Kiitos tosi paljon näistä vinkeistä! Itselle ajankohtainen asia juuri nyt, vaikka olenkin vaan vege enkä vegaani, kun lehmänmaito näyttää aiheuttavan vauvalle oireita ja muutenkin eri vaihtoehdot kiinnostavat.

    Olen tässä jo hetken miettinyt, että kumpi mahtaa olla ekologisempi ja terveellisempi vaihtoehto: soija- vai kauramaito? Kaura on ainakin tuotettu lähellä, mutta soija taitaa olla ravinteikkaampi? Toisaalta soijamaitoon lisätään usein sokeria, ja viimeaikoina soijankin (liiallista?) käyttöä on kritisoitu..?

    Entä Onko kauramaidossa gluteenia? Sitäkin kun niin parjataan nykyään..

    1. Mikä tahansa kasvimaito on lehmänmaitoa ekologisempi vaihtoehto. Kausiruokaa -kirjan hiilijalanjälkitaulukossa hiilidioksidipäästöt näyttivät seuraavaa:

      Kg CO2e/kg
      kauramaito 0,6
      soijamaito 0,6
      kevytmaito 1,4

      Kasvimaitojen päästöistä ei ole kai tehty ihan luotettavia tieteellisiä tutkimuksia, vaan nuo perustuvat valmistajien omiin laskelmiin. Tuotteen ekologiseen tarkasteluun toki kuuluu muutakin kuin pelkkä hiilijalanjälki, mutta siitä voi halutessaan lukea valmistajien sivuilta lisää.

      Mä käytän soijamaitoa paitsi maun, myös parempien ravintarvojen takia. Ja mitä siihen soijan turvallisuuteen tulee, niin se on oikein hyvää ravintoa. Mitään muutakaan ei kuitenkaan kannata syödä joka ikisellä aterialla, vaan monipuolisuus kunniaan :) Soijamaitojen sokeripitoisuuksissa on jonkun verran eroja valmistajasta riippuen, mutta en näe, että silläkään on suurta merkitystä, kun ei sitä litratolkulla tule kuitenkaan juotua. Jos soija yleisesti ottaen mietityttää, niin suosittelen lukemaan tämän erinomaisen Jussi Riekin artikkelin.

      Kaurassa itsessään ei ole gluteenia, mutta pääsee kauran joukkoon jatkokäsittelyssä. Kauramaidoissa ei ole merkintää ”gluteeniton”, joten en keliaakikoille menisi tarjoamaan.

      1. Soijamaitokokeilu jäi täällä yhden tölkin mittaiseksi, siinä missä soijamaidon valmistus ei rasita ympäristöä yhtä paljon kuin vaikkapa lehmänmaidon valmistus niin seuraukset mun juotua sitä rasittaa ilmastoa senkin edestä… Harkinnassa on vielä että viitsinkö kokeilla olisko joku muu merkki vähän vatsaystävällisempi.

        Yksi keliaakikko-kasvissyöjäasiakas söi ruokia joihin olin käyttänyt GoGreenin kaurakermaa. Ja siis kerroin kyllä käyttäneeni sitä;) Ja ainakin Oatlyn sivuilla lukee että heidän kauratuotteensa sopivat keliaakikoille.

        1. On tietenkin ihan mahdollista, että soijamaito ei sovi kaikille, mutta vatsa kyllä tottuu myös moniin juttuihin, kun rauhassa totuttelee :) Kaura-, riisi- ja mantelimaidot harvoin aiheuttavat vatsaoireita.

          Mä en ole huomannut, että noissa kauratuotepakkauksissa olisi merkintää keliaakikoille sopivuudesta, sen takia en ole uskaltanut käyttää niitä. Miehen isä kyllä syö myös kaurakermaa, vaikka hänellä on keliakia. Erikseen kysymättä en kuitenkaan itse uskaltaisi niitä tarjota keliaakikoille, mutta hyvä tietää ainakin tuosta Oatlysta!

          Edit: Tähän vielä sellainen huomautus, että Keliakialiiton mukaan monet kauratuotteet sopivat gluteenitonta ruokavaliota noudattaville! http://www.keliakialiitto.fi/liitto/nyt/uutiset/?nid=299

      2. Kiitos linkistä Jussi Riekin artikkeliin! Oli todella hyvä lukea :) Tuli jotenkin helpotus, vaikka ihan maalaisjärjelläkin olisi varmaan ollut pääteltävissä että ”kaikkea kohtuudella” sopii tähänkin aiheeseen :) Jatkakaamme siis soijatuotteiden käyttöä edelleen.

        Onko sinulla muuten tietoa millä jogurttia tai piimää voisi korvata? Lähinnä etsin jotain mitä voisi käyttää ihan sellaisenaan, esim. myslin kanssa.

        Aiheesta kukkaruukkuun, oletko käsitellyt blogissasi Quornia? Mies maistoi tätä jossakin ravintolassa, mutta itse en ole tehnyt tuttavutta tämän tuotteen kanssa, nyt kuitenkin pitäisi ilmeisesti ”kun oli niin hyvää..”..

        Kiitos muuten blogistasi, arvostan! :) Ja sori, ällöpitkä kommentti.

        1. Kaupathan on pullollaan erilaisia soijapohjaisia jogurtteja, niitä löytyy sekä maustamattomana että maustettuina. Jogurttihyllyltä löytyy :) Kuten tuossa alemmassa kommentissa mainitsin, niin itse käytän Alpron maustamatonta luomusoijajogurttia ihan joka paikkaan, en voisi elää ilman sitä! Jos tykkää happamammasta, niin silloin Rainbow’n maustamaton soijajogurtti lienee parasta.

          Täysin piimää vastaavaa tuotetta ei ole vegaanisena, mutta Kamomillan konditoriasta löytyi seuraava vinkki: ”Soijamaidosta saa soijapiimää lisäämällä sen joukkoon tilkan etikkaa tai sitruunamehua tai sekoittamalla siihen pari lusikallista maustamatonta soijajogurttia.”

          Quorn ei ole vegaanista, siksi siitä ei ole juttua täällä.

  14. Kiitos hyvästä tekstistä! En tiedä, onko sopivaa, mutta kunpa olisit ottanut kantaa eri valmistajien maitoihin ja vertaillut niitä, jos sinulla on kokemusta. Pohdin pitkään, minkä maidon valitsen ns. perusmaidoksi perheeseemme, kun sitä kuluu reilusti ja soijamaitoa on usealla valmistajalla (Alpro, Rainbow, Nordic ja onkohan Pirkallakin omansa…?). Yritin vertailla näitä aikoinaan pakkauksen käytettävyyden, eettisyyden, geenimuuntelemattomuuden, kotimaisuuden ties minkä muun perusteella. Käytössä on nyt Alpron soijamaito, mutta silti mietin olisiko vastaava Nordic kotimaisen Raision valmistamana parempi. Mauissa en huomaa eroa. Toinen vakiotuote on Nordicin kaurakerma. Käytän sitä, koska en halua kaikkea soijapohjaisena ja vaakakupissa tässä painaa hinta ja tuo kotimaisuus. Nämä kaksi tuotetta ovat siis jämähtäneet kookosmaidon ohella mun vakio-ostoslistalle. Onko sinulla siis mielipiteitä eri valmistajista?

    1. En lähtenyt sen vuoksi vertailemaan, että nämä on jokaiselle henkilökohtaisia juttuja. Siitäkin, mikä maito sopii kahvin joukkoon, voidaan kiistellä loputtomasti ;)

      Jos asiaa lähtee kaivelemaan, niin onhan melkein kaikilla kasvimaitojen valmistajilla on suuryritys- ja eläinteollisuuskytköksiä (esim. Alpron omistaa Dean foods, Nordicin Kavli ja Provamel on osa Alproa). Kotimaisuus ei myöskään ole mikään tae sille, että tuote olisi esimerkiksi ekologisempi, mutta tietenkin jos tahtoo vaikkapa tukea suomalaisia työpaikkoja, niin se on jokaisen omassa harkinnassa.

      En siis julkisesti osaa tähän ottaa sen enempää kantaa, koska mielestäni jokainen saa tehdä omat päätöksensä ruokakaupassa. Mun ostopäätöksiä ohjaa tietenkin ennen kaikkea tuotteen vegaanisuus, sen jälkeen maku, sitten hinta, terveellisyys ja sen jälkeen alan pohtia muita eettisyysseikkoja. Eniten taidan itse ostella Alpron maitoja, koska niiden saatavuus on niin hyvä ja maku erinomainen. Ainoastaan hinta välillä harmittaa, ja sen takia ostoskoriin eksyy välillä myös Lidlin tai Rainbow’n maitoa.

      1. Alpron omistaa WhiteWave, EIKÄ Dean Foods. WW kuului ennen Deanille, mutta irtautui siitä jo parisen vuotta sitten. Heilläkin on tosin kasvimaitosarjojen (mm. Silk, So Delicious) lisäksi myös luomumeijerituotteita.

        Haluaisin vain korjata tämän vanhentuneen informaation siitä, että Alpron omistaa Dean, kun monet perustaa jopa Alpro-boikotin tämän väärän tiedon varaan.

        1. Ainakin vuoden 2013 listauksessa löytyy niin White Wave kuin Dean foods Monsanton listalta (GMO). Siitä johtunee boikotti. Ja varmasti monen muunkin firman nimi joka soijatuotteita tekee.

  15. Ps. Tarkoitin siis edellisessä kirjoituksessani soijamaidolla näitä perus ”natural”- makuisia, jotka ovat usein se edullisin ja hieman makea vaihtoehto. On kuitenkin just mun suuhun se ”tavallinen” soijamaito ja sopii makeudestaan huolimatta mun mielestä myös johonkin ruoanlaittoon ja puuroon ja lapselle ruokajuomaksi.

    1. Jos nyt en ihan väärin muista, olen tainnut ostaa joskus jostain ihan tavallisesta ruokakaupastakin (Citymarket?), mutta täällä Turussa ainakin Vegekauppa myy Provamelin maitoja. Mun suosikkia on se riisi-kookosmaito. Nam!

  16. Hyvä infopaketti, kiitos! Tuo kahvimaitoasia on ollut minulla selkeä, maidon määrä ja kahvin kuumuus ovat määräävät tekijät :D minulla ei koskaan juoksetu Moccamasterilla valmistettu kahvi mutta kyläreissuilla juoksettuu aina, varsinkin anoppilassa keitin tekee niin kuumaa kahvia että mikään määrä maitoa ei tunnu riittävän <:)

  17. Hyvä kirjoitus. Itseäni kiinnostaa myös ikäsuositusmerkinnät. Rainbown maidoista mainitaan että ei alle kolmivuotiaille, alpron ja oatlyn maidoista, että ei alle yksivuotiaille…tiedätkö mistä ero johtuu? En ole huomannut tuoteselosteessa kovin isoja eroja.

    1. Nuo suositukset perustuu kasvimaitojen lisättyihin vitamiineihin, vitamiinimäärät on kuitenkin ihan samoja kuin lehmänmaidossa, joten en olisi niistä huolissani. Kannattaa ottaa kuitenkin valmistajaan yhteyttä, jos asia askarruttaa :)

  18. Kiitoksia hyödyllisestä postauksesta!Maidon vaihtoehtoja en niin paljoa ole aiemmin kokeillut,mutta tämä antoi nyt intoa siihen:)Ostinkin tänään Alpron vanilja soijajuomaa,ajattelin, että tuollaisesta makeasta helpompi aloittaa,voisi kokeilla esim. smoothieen,ehkä kaakaoseen?Maidon korvaamista enemmän minulle tuottaa päänvaivaa ”maitojalosteiden” rahkan,kermaviilin,tuorejuuston tms. korvaaminen…

    1. Mä käytän itse maustamatonta soijajogurttia joka paikkaan, en voisi elää ilman sitä! Alpron maustamaton luomusoijajogurtti on parasta niin dippikastikkeissa, rahkan tyylisissä jälkkäreissä ja tietty samaan tapaan kuin jogurttiakin käyttäisi. Se ei ole yhtä paksua eikä hapanta kuin rahka, mutta kaikkeen tottuu :) Rainbow’n maustamaton soijajogurtti on vähän happamampaa (mutta ei niin hyvää, mun mielestä). Sen sijaan se Alpron mild & creamy -maustamaton on liian makeaa moniin juttuihin. Kannattaa muuten tutustua myös Yosan kaurajogurttiin, siitä löytyy myös maustamaton vaihtoehto, ja se on kyllä aika vanukasmaista :)

      Jos johonkin tarvitsee lähes rahkan paksuista soijajuttua, niin jogurtin voi valuttaa esim. kahvinsuodattimessa. Tuorejuustoakin löytyy vegaanisena. Ruokakaupoista tuorejuustohyllyltä löytyy Tofutti-merkkistä soijatuorejuustoa, niin maustamattomana kuin yrteillä tai valkosipulilla maustettuna.

    2. Kaupoista löytyy myös Yosa Sport -kaurarahkaa! Namia <3 Kotitekoinen rahka syntyy soijajugurtin ja soijavispikerman yhdistelmänä.

      1. Toi Yosa Sport on kyllä hyvää, mutta mä ajattelin että tässä haettiin enemmän sitä hapanta, maustamatonta kamaa :)

  19. Mantelimaito muuten ei juoksetu kahvin joukossa, ja sopii mun mielestä tosi hyvin kahviin. jopa parempaa kuin lehmänmaidolla.

  20. Hei! Yritän elää tämän tammikuun ajan vegaanina. Olen ollut jo 12 vuotta kasvissyöjä, mutta vasta nyt alan kokeilemaan kunnon kokkailua jättäen myös ne maitotuotteet pois. Olen pysynyt mukana näissä kasvimaidoissa, mutta en kermoissa. Kaikissa resepteissä lukee ”kaurakerma”, mutta sillä nimellä en löydä kaupasta mitään. Löytyy vain vispautuvaa kermaa ja ruokakerman tapaista kasvipohjaista kermaa. Mitä näitä kaikkia eri kermoja on ja millä nimellä tuota kaurakermaa myydään? Mikä kasvipohjainen kerma korvaa perinteisen kuohukerman?

    Blogisi on muuten ihan lempparini (kaikki nämä kuvat <3) ja se on omankin blogini suosikit listalla.

    1. Moi Janna! Kiva kuulla sun vegaanikokeilusta! Sitähän ei tiedä vaikka hommasta innostuisi niin, että se jää pysyväksi elämäntavaksi :)

      Kaurakerma on ruokakermaa, joka on tehty kaurasta. Eli varmaan juurikin niitä kasvipohjaisia kermoja, joita olet kaupassa katsellut. Kaurakermaa löytyy ainakin Oatly ja Nordic -tuotemerkkien alta. Nordicilla on muuten myös sipulin makuista kaurakermaa. Itse en siitä niin perusta, mutta toiset vannoo sen nimeen :) Ja toki jos reseptissä on kaurakermaa, voi laittaa tilalle myös soijaversiota. Sitä on ainakin Alpron valikoimissa. Todella hyvin varustetuista ruokakaupoista ja erikoisliikkeistä löytyy vielä esimerkiksi riisikermaa ja muitakin kasvipohjaisia vaihtoehtoja.

      Kuohukerman vaihtoehdot riippuu käyttötarkoituksesta. Jos se on tarkoitus vaahdottaa, siihen paras tuote on Alpron Airy&Creamy -soijavispikerma. Jos taas käytät sen sellaisenaan, käy kaurakerma siihenkin tarkoitukseen.

      Kannattaa muuten lukea myös Kamomillan konditoriasta mainio kirjoitus maitotuotteiden vaihtoehdoista keittiössä: http://www.kamomillankonditoria.com/p/lehmatta-keittiossa.html

  21. Olipa kiinnostava postaus. Olisi kiinnostavaa kuulla vegaanisten jogurttien käytöstä ja sopivuudesta ruuanlaitossa ja leivonnassa. Tietysti kiinnostaisi kuulla mitkä on omat suosikkisi sellaisenaan syötynä.

    1. Siihen on yksinkertainen vastaus: ne sopii leivontaan ja ruoanlaittoon siinä missä lehmäjogurttikin :) Soijajogurtti on itse asiassa vielä siitä erityisen kivaa, että se hyytyy uunissa, joten siitä voi tehdä myös vaikkapa marjapiirakkaa.

      Mä syön oikeastaan vain maustamatonta soijajogurttia, kuten noissa yllä olevissa kommenteissa olen todennut muutamaan kertaan :)

      Tagilla maustamaton soijajogurtti löytyy toki muitakin jogurttireseptejä täältä blogista.

  22. Tämä on nyt varmasti tyhmä kysymys, mutta kun en ole vielä ruuanlaitossa tutustunut muihin vegaanisiin maitotuotteisiin kuin kaurakermaan, niin mitä neuvoisit käyttämään crème fraichen tilalla? Tekisi mieli kokeilla muuttaa yksi lasagneohje vegaaniseksi, ja siinä oli valkokastikkeena crème fraiche – kermaseosta, eli sekoittaisinko esim. soijajogurttia ja kaurakermaa? Tomaattikastikkeena ajattelin käyttää sinun linssi-pastavuokaohjeen linssikastiketta, se kuullostaa niin herkulliselta! :) Löytyykö vegaanista juustoa tavallisista marketeista (oma lähikauppani on Prisma)?

    1. Moi! Kaupoissa myydään myös Tofutti sour supreme -nimistä valmistetta, joka on ikään kuin vegaanista hapankermaa. Mä en itse oikein välitä siitä, joten lasagnea varten varmaan sekoittaisin pehmeää tofua, oliiviöljyä ja sitruunamehua ja suolaa. Ei soijajogurtti ja kaurakermakaan varmasti ole huono sekoitus!

      Prismoista pitäisi kyllä löytyä ainakin Cheezly -merkkisiä soijajuustoja. Jos laitat sitä lasagnen päälle, suosittelen murustelemaan sen pinnalle – näin se sulaa kauniimmin kuin raasteena :)

      1. Kiitos vastauksesta, katsotaan mitä tämän paikkakunnan Prismasta löytyy… Kiinnostaisi kyllä kokeilla sitä Tofutti sour supremeä – miksi et itse välitä siitä, onko vikaa maussa tai koostumuksessa? Makuasioitahan ne tietysti aina on, ja pitäisi tietysti testata itse erilaiset vaihtoehdot, mutta aika tuhdiksi menee ruokavalio jos harva se viikonloppu testailee erilaisia kermaisia lasagneja… ;)

        1. Oikeastaan kumpaakin – mun mielestä se sour supreme ei eroa oikein mitenkään siitä saman puljun tuorejuustosta, eli se on koostumukseltaan vähän liiankin paksua ranskankermaksi, enkä niin hirveästi tykkää siitä maustakaan. Mieluummin käytän keittiössäni muutenkin jotain vähän luonnollisemmassa olomuodossa olevia juttuja, kun vaihtoehtoja kerran on :)

        2. No niin, nyt on testattu elämäni ensimmäinen vegaaninen lasagne! Tein tosiaan tomaattikastikkeeksi sitä linssi-pastavuokan kastiketta (tosin vihreistä linsseistä), ja laitoin sen kanssa kerroksittain lasagnelevyjen väliin soijajogurtti-kaurakermaseosta. Sitä myös päällimmäiseksi, en ostanut mitään soijajuustoa kun ei mulla sille olisi ollut muuta käyttöä. Ihan hyvää tuli, mutta ehkä olisi kannattanut laittaa valkokastikkeeksi kuitenkin pelkkää kaurakermaa, kun tuo soijajogurtti hyytyi ehkä vähän liikaakin.

  23. Hei!

    Valitettavasti useista ruokavaliovammoista johtuen mulle sopii ainoastaan riisimaito. Kuitenkin kun käytän sitä ruuanlaitossa (esim. puurot tai muu kuumentamista vaativa), sen koostumus muuttuu aina jäähtyessään huomattavasti norjemmaksi, jopa vetiseksi. Näin käy riippumatta valmistajasta.

    Onko sinulla teorioita siitä, mistä se voisi johtua? Onko muilla sananlaisia kokemuksia riisimaidosta tai muista kasvimaidoista?

    1. Hei Elise!

      Käytän itse riisimaitoa todella harvoin, joten en osaa ottaa kantaa tähän. Samaa en ole havainnut muissa kasvimaitotuotteissa. Kannattaa siis varmaan olla yhteydessä johonkin valmistajaan ja tiedustella mistä moinen voisi johtua :)

  24. Täällä testattu joku aika sitten Alpron vaniljasoijajuoma banaanin kera pirtelöksi tehtynä ja siinäpä syntyi viikonloppuaamujen ihanin vakioherkku,ihan parasta pirtelöä ikinä:)Seuraavaksi ostin sitä Alpron maustamatonta soijajogurttia jota nautiskelin yksinkertaisesti mansikoiden kanssa ja olipas hyvää sekin,jotenkin ihanan raikasta!No yksi pettymyskin mahtuu näihin kokeiluihin,sillä soija”cheddar”viipaleet oli aika pahoja,joku semmoinen kitkerän pistävä maku:-/ Vähän tietty tuli epätoivoa,että nuo kaikki juuston korvikkeet on sitten yhtä pahoja esim tässä ketjussa esiin nostettu vegaaninen tuorejuusto..(salaa kun jo haaveilin vegaanisesta juustokakusta).Mutta tutustuminen uusiin makuihin toki jatkuu:)

    1. Mä en itse juurikaan syö noita vegaanijuustoja muuten kuin satunnaisesti pizzan päällä (Cheezlyn mozzarella toimii siihen tarkoitukseen parhaiten). Laitan leivän päälle paljon mieluummin esimerkiksi erilaisia paputahnoja ja Vianan savutofua (jota myydään ainakin Vegekaupassa). Wilmersburgerin vegaanijuustot on kyllä ehdottomasti parhaimman makuisia ja olen onnistunut niillä huijaamaan myös supertarkkaa juustonhimoista miestäni ;) Niitä myydään ainakin Vegekaupassa, Ekolossa ja Tampereella Runsaudensarvessa.

      Se tuorejuusto on kyllä hyvää juustokakussa, ei hätää :) Ja saatat sinä siitä tykätä leivän päälläkin – nämä on aivan makuasioita!

  25. Hei! Itse haluaisin luopua maidon käytöstä (kaupan munat ja lihat jää jo hyllyyn), mutta rakastan syödä edelleen muroja, ja maitoa siihen nyt kuuluisi käyttää. Mikä maistuisi mahd. paljon maidolle niin, ettei sitä sieltä murojen seasta erotu? Muuten sitten luovun niistä murojen syömisestäkin.

    1. Heippa Annika! Ihana kuulla, että olet vähentänyt eläintuotteiden käyttöä. Mitä tuohon makuasiaan tulee, niin kaikissa kasvimaidoissa on oma ominaismakunsa – mikä on niiden paras puoli! On ihanaa, kun voi aamuisin valita laittaako aamiaismurojensa tai kahvinsa joukkoon riisimaitoa, makeutettua tai makeuttamatonta mantelimaitoa, soijamaitoa, vanilja- tai suklaasoijamaitoa, hasselpähkinämaitoa, kauramaitoa, suklaakauramaitoa, hamppumaitoa tai kenties kookos-riisimaitoa :)

      Riisimaito taitaa olla kaikkein neutraalimman makuista. Suosittelen kuitenkin testaamaan monia vaihtoehtoja, valinnanvaraa kun kerran on. Kasvimaitojen joukosta voi löytyä joku yllättävä suosikki!

  26. Hei!

    Kiitos loistavasta blogista!

    Tulin ostaneeksi Alpron hasselpähkinäjuomaa ja jo pienen pienen maistamisen jälkeen tajusin, ettei sen voimakas maku todellakaan ole minun mieleeni. Olisiko sinulla vinkkejä, mihin juoma kannattaisi käyttää? Katsoin jo gluteiinittomien banaanipannukakkujen ohjeen, mutta siihen juomaa menee niin vähän, että pääosa litrasta näyttäisi edelleen menevän hukkaan :(

    1. Heippa!

      Tykkäätkö ylipäätään hasselpähkinästä? Jos et, niin sitten juoma kannattaa upottaa esimerkiksi suklaakakkutaikinaan. Itse keittäisin hasselpähkinämaidosta puuroa (riisi, kaura, ohra – kaikki käy!) tai kuumaa chaita :)

  27. Tee ehdottomasti itse nuo maidot kookosmaitoa lukuunottamatta, jotta et maksa turhaan lisäaineista ja sokerista.

    1. Täytynee kyllä laittaa kokeiluun. Mutta teen lähestulkoon kaiken muun alusta asti itse, niin kaipa sitä voi jossain vähän lintsata? :)

  28. Heippa!
    Mun lemppariksi on tullut tumma paahtoinen kahvi vaniljasoijamaidon kanssa, ehdottomasti parempi kuin taviskahvissa, jonka kanssa liian makeeta. Lattena siis juon kahvini. Creme freshiä joku kysyi ja Oatlyllä ainakin kauravalmiste sillä nimikkeellä.:)

    1. Joo, toi Oatlyn tuote on uusi, jota ei vielä tämän postauksen kirjoittamisen aikoihin ollut markkinoilla. Se on kyllä hyvä tuote, joskin saisi olla mun makuun vielä aavistuksen happamempaa :)

      Jos juo lattea, niin se kyllä kannattaa ehdottomasti tehdä espressosta!

  29. Nyt kun joulupukki toi Vitamixin, päätin tehdä jatkossa maitoni itse. Aloitin cashewpähkinämaidolla ja ihanaa tuli.

    1. Oletpas ollut kiltti tänä vuonna! :) Vitamix on kyllä mahtava vempele, se on meilläkin ahkerassa käytössä päivittäin.

  30. Kiitos, kiitos, kiitos loistavista sivuista. En löytänyt Alpron sivuilta enkä paketista voiko jugurttia ”paistaa”. Täältähän sekin tieto löytyi! Nyt pitää ehdottomasti päästä kauppaan ostamaan mantelimaitoa kahviin ja kokeilla ainakin kookospullia …

  31. Soijamaidon juoksettumisesta sen verran, että olen huomannut, että soijamaito juoksettuu usein suodatinkahvin seassa. Mutteripannun espressossa se ei juoksetu. Voi olla, että tämä johtuu kahvin rasvahapoista. Mutteripannun kahvissa on paljon enemmään kolesterolia. Siihen jää siis kahvin omaa rasvaa (tai rasvahappoja, en ole vahva tässä! ), suodatinkahvissa taas ei ole paljoa rasvaa. Soijamaidon rasva pääsee siis liukenemaan paremmin, jos kahvissa on rasvahappoja. Jos ei ole, se ikään kuin ei pääse sekoittumaan ja ”juoksettuu”. Olisiko näin? :) Tässä olen seuraillut kahvin ja soijamaidon käyttäytymista ja pähkäillyt!

  32. Itte päädyin panostamaan Moccamasterin Cup Oneen, lämpötila on a ja o hyvässä kahvissa maultaan sekä vaikuttaa niin huomattavasti kasvimaidon sakkautumiseen. Testasin jääkaappikylmää Alpron light soijamaitoa, kookos-riisimaitoa sekä mantelia (original sekä unsweetened) kombinaatioilla Nordquistin Reko (paahtoaste 5) sekä Eco (paahtoaste 3). Ei noilla sakkaudu ei sitten millään, mutta auta armias, jos vaihtaa normikahvinkeittimen, sitten sakkaa heti. (Kahvin laatutesti: kahvinkeitin tai kahvilaatu ovat huonoja, jos saa kasvimaidot sakkaamaan). Näin kesällä siitä kookos-riisimaidosta tulee myös ihanaa jääkahvia. Jäitä, 1/3 kahvia, 1/3 soijamaitoa ja 1/3 kookos-riisimaitoa. Ihanan raikasta!

  33. Hyvä ja hyödyllinen kirjoitus? Olen jo hetken miettinyt, että mikä kasvipohjainen tuote olisi lähinnä kermaviiliä? Esimerkiksi sipsien dippaamiseen…

    1. Käytän itse maustamatonta soijajogurttia (valkkaa kaupasta se, joka ei sisällä sokeria) tai sitten jogurtilla notkistettu Oatlyn Fraiche.

  34. Moi!
    Kiitos hyvästä ja informatiivisesta postauksesta. Mietin Tässä, että oletko koskaan keittämällä keittänyt jotain kasvimaitoa ja onko se silloin juoksettunut vaiko ei? Mun pitäisi agaria keitellä hyydykekakkua varten ja mietin tässä, olisiko sinulla jotain hyvää vinkkiä siihen sopivaan tuotteeseen?

  35. Mantelimaito (ja jogurtti) maistuu mun mielestä ihan hirveältä. En maista siinä pähkinäisyyttä ollenkaan. Lähinnä tulee mieleen säilykekirsikka. Riisimaito on ihanan raikasta.

  36. Minusta kaura-, sekä riisimaito maistuvat aivan järkyttävästi vain kauralta tai riisipuurolta missä tahansa, varsinkin kahvissa. Oksensin kerran kun erehdyin kahviin kokeilemaan riisimaitoa. Soijamaito on hyvä yleismaito kaikkeen. Kookoksesta tosin tulee ihanaa kaakaota. Ja pähkinämaito sopii loistavasti suklaaleivoksiin, kaakaoon ja sellaisenaan on näistä maistuvin juotava. Mutta nämähän oli mielipideasioita. Jotenkin vaan hirveästi inhoan kauran ja riisin makua.

  37. Hei! Olen vaihtanut kokonaan vegaaniseen ruokavalioon, ja etsiskelin pitkään sopivaa kasvimaitoa kahviini. Eniten maultaan tykästyin Oatly iKaffe-juomaan, jota mainostetaan parhaimpana kahvimaitona, koska se ei juoksetu. Olen ostanut useita kertoja ko. tuotetta ja yrittänyt juoda sitä kahvini seassa, mutta joka kerta juoma juoksettuu, mikä on täysin odotusten ja toisten käyttäjien kokemusten vastaista (ja koska kyseessä on nimen omaan kahvimaito), enkä ole löytänyt vastausta kysymykseeni. Nyt olen ostanut Rainbown kaurajuomaa, mikä ei yleensä juoksetu kahvin seassa, mutta minulla on edelleen pari päivää vanha iKaffe jääkaapissa, ja haluaisin käyttää sen pois. Olen myös kokeillut esim. lämmittämistä ja juoman kaatamista kuppiin ennen kahvia, ja määrältään kahvimaitoa käytän enemmän kuin tavan maitoa. Tiedätkö mistä moinen johtuu vai teenkö vain jotakin väärin?

    1. En ole itse törmännyt iKaffen kanssa ikinä samaan ongelmaan. Kannattaapa laittaa vaikkapa valmistajalle viestiä :)

  38. Minua kiinnostaa sellainen, että missä maidoista ei ole lisättyä kalsiumia? Kalsium haittaa tyroksiinin imeytymistä (kilpirauhasen vajaatoimintaan käytetty lääke), niinpä olisi kiva laittaa aamukahviin rauhassa maitoa, jossa ei ole kalsiumia.

    1. Kalsiumia ei pääsääntöisesti ole luomutuotteissa. Joissain on kalsiumia sisältävää levää, mutta useimmissa ei :)

  39. Hei,
    Minä olen pähkäillyt sellaista asiaa, että tuhoutuuko esim kauramaitoon lisätyt kalsium ja vitamiinit keitettäessä. Mistäköhän tähän saisi luotettavan vastauksen? Saan liian vähän kalsiumia, enkä siedä kasvimaitoja raakoina, joudun keittämään ne.
    Kuullostaa ihan hullulta, tiedän. Mutta näin se on. Huolestuttaa lähinnä tuon kalsiumin mahdollinen tuhoutuminen, mutta myös vitamiinit ovat tärkeitä. Käytän eniten Rainbown kauramaitoa, jossa tosi paljon vitamiineja.
    Onko kenelläkään luotettavaa tietoa tästä?

    1. Hei Lizzie! Kuumentaminen ei vaikuta kalsiumin imeytymiseen, eli voit huoletta käyttää kauramaitoa myös ruoanvalmistuksessa! Vitamiineista C-vitamiini on herkin kuumennukselle, samoin folaatti. Vitamiinien kuumentamisesta voit lukea lisää täältä: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00025

      Tiesithän kuitenkin, että kalsiumia saa runsaasti muistakin lähteistä? Kurkkaa tämä juttuni aiheesta: https://chocochili.net/2015/06/vegaanin-ravitsemus-osa-1-kalsium/

  40. Voiko kasvimaitoja pakastaa? Hankin yleensä soija-, kaura- ja mantelimaitoja ja ongelmana on, etten ehdi käyttää litran tölkkiä ennenkuin se pilaantuu.

    1. Hyvä kysymys! En ole koskaan tainnut itse pakastaa maitoja, mutta en näe syytä, miksei se voisi toimia! Olethan muuten huomannut, että maitoja löytyy myös pienistä 125ml:n pakkauksissa? :)

      1. Kas, enpäs olekaan huomannut. Tietenkin hinta on yksi tekijä – pienemmät pakkaukset kalliimpia? Kokeilin nyt pakastaa soijamaitoa – laitoin jääpalamuotteihin ja jäätymisen jälkeen pussiin. Väri muuttui hyvin tumman keltaiseksi – täytyy tutkia mitä tapahtuu, kun sulattaa…

  41. Ovatko gogreenin mat ruoka kaurapohjainen JA Plantin creamy cooking kaura gluteenittomia tuotteita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *