Kasviskokin arkiruokarumba

Minä kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on kesäloma vielä edessä. Moni on kuitenkin jo palannut lomilta takaisin sorvin ääreen, eikä patojen ja kattiloiden ääressä hääräämiseen yhtäkkiä enää olekaan niin paljoa aikaa. Keräsin teille arjen helpotukseksi kasan reseptejä, jotka valmistuvat joko vartissa tai puolessa tunnissa.

arkiruokaa1

En itsekään ole kaikkein kärsivällisin keittiössä näpertäjä, vaan suosin eniten helposti ja nopeasti valmistuvia ruokia. Työpäivän jälkeen olo ei yleensä ole enää erityisen luova, joten mielellään kokkailen jotain joka onnistuu aivot narikassa ja vähän väsyneenäkin. Tässä muutamia vinkkejä arjesta selviytymiseen:

  • Syön arkisin eniten keittoja (yleensä tofulla tai hummuksella täytettyjen ruisleipien kera) ja tuhteja salaatteja, joihin paistan tofua tai vegaanisessa pestossa pyöräytettyjä papuja.
  • Minulla on tapana myös tehdä vapaapäivinä pakastimeen vähintään paria eri ruokaa, joista saa kätevästi napattua annoksen mukaan töihin. Ja kun pakastimessa on tarjolla muutamaa eri vaihtoehtoa, ei edes tarvitse syödä koko viikkoa putkeen samaa ruokaa. Suosikkejani pakastettaviksi ruoiksi ovat esimerkiksi bataatti-kikhernevuoka ja punajuurilaatikko.  Myös kasvispihvejä voi tehdä valmiiksi pakastimeen – niistä saa ihan loistavia eväsleiväntäytteitä!
  • Pirkan kasvishernekeitto on pelastanut monesta pulasta.
  • Erilaiset puolivalmisteet voivat joskus helpottaa kiireistä arkea. Kaupoissa myydään esimerkiksi erilaisia kasvissoseita, joista saa todella nopeasti keiton lisäämällä kaurakermaa ja mausteita (ja vaikka papuja proteiiniksi). Tölkkipavut ovat tietenkin myös oiva puolivalmiste.
  • Pidä huoli, että kuivakaappi ja jääkaappi on aina varustettu perustarpeilla. Jos ei ehdi kauppaan, saa niistä aina jotain syötävää aikaiseksi. Minä en selviäisi, jos kaapeissa ei olisi aina erilaisia tölkkipapuja ja vihanneslokero täynnä erilaisia vihanneksia.
  • Vegaanituotteet.net -sivustolta löytyy listattuna myös valmisruokia, jos ei ruoanlaitto huvita tai ei kertakaikkiaan ehdi.

Alla olevat reseptit ovat helppoja arkiruokaohjeita, joiden raaka-aineet löytyvät peruskaupoista. Ajat ovat suuntaa-antavia, eli jos olet kovin hidas veitsenheiluttaja, voi toki valmistamiseen kulua aavistuksen kauemmin aikaa. Näistä resepteistä pitäisi kuitenkin selvitä ongelmitta, vaikkei kummoinen kokki olisikaan :)

Vartissa valmiit

Nopea kesäkurpitsa-linssispagetti

Sitruunainen kukkakaalikeitto

Pitapizzat

Tomaatti-cashewpasta

Soija-salaattitacot

Helppo linssikeitto

Kahden kaalin soijasuikalepannu

Soijasuikale-salaattiwrapit

Tofu-siitakewokki

 

Puolessa tunnissa valmiit

Kermainen soijasuikalepasta

Rosmariinilla maustettu papukeitto

Porkkana-kikhernekeitto

Lämmin punajuuri-savutofusalaatti

Linssi-quinoasalaatti

10 vastausta kirjoitukseen “Kasviskokin arkiruokarumba

  1. Hyvä kirjoitus!
    Mun omia arkisuosikkeja on erilaiset wokit, sekaan voi laittaa suunnilleen mitä vaan ja valmista tulee vartissa. Eli kaikille kiireisille kokeille suosittelen wokkipannun hankintaa. :) Pastankeittoajan voi muuten myös säästää jos tekee ”pastaa” suikaloimalla kesäkurpitsaa kuorimaveitsellä, jolloin sen voi sekoittaa suoraan erikseen kypsentämättä kastikkeeseen.

    1. Mullakin on wokkipannu, mutta se on niin iso ja hankala tiskattava että paistan yleensä sen takia kasvishässäkät ihan vaan paistinpannulla.

      Toi kesäkurpitsavinkki on hyvä, mäkin olen ollut jo pitkään aikeissa naputella kesäkurpitsapastareseptin tännekin, koska sitä tulee tehtyä aika usein :)

  2. Itse teen usein pitapitsan idealla ruispitsoja, joiden pohjana on ruisleipää, tai mitä leipää nyt kotota sattuukaan löytymään. Tehokas tapa päästä eroon kaapissa olevista vähän kuivahtaneista leivistä, joita ei ehkä muuten tulisi syötyä, mutta tomaatikastikkeella ja juustolla kuorutettuna uppoavat kyllä hyvin :)

  3. Mahtavia ohjeita, kiitos!

    Äidinkielen opettajana en voi olla huomauttamatta, että ’quinoa’ on suomeksi kvinoa. Menee se quinoakin tietysti, mutta tuntuisi oudolta puhua esim. soystä tai lentileistä…

    1. Sanat soija ja linssi olivat käytössä jo silloin kun olin lapsi, mutta quinoalle ei vielä muutamia vuosia sitten ollut vakiintunutta suomenkielistä nimeä ja se on siitä syystä jämähtänyt mulle käyttöön. Ehkä joskus totun tuohon kvinoaan, katsotaan! En kyllä toisaalta aio ryhtyä käyttämään esimerkiksi sanoja limetti tai pitsa, vaikka ehkä pitäisi.

      Äidinkielenopettaja varmaan muutenkin näkee minusta painajaisia. On saattanut jokunen pilkku- ja lauserakennesääntö unohtua sitten lukion.

  4. Haa, kiitos mahtavista vinkeistä! Muistelin tässä omia arkiruokaratkaisujani, ja ainakin olen kokkaillut erilaisia tomaatti-papukastikkeita, joihin lisäilen pakastevihanneksia maun ja saatavuuden mukaan. Lisäksi jotkut valmiskeitot toimii nopeana arkiherkkuna.
    Tuli mieleen, että eikös jotkut valmiit pata-ainekset (esim. Blå Band) ole vegaanisia? Ne kypsyy yleensä alle 10 minuutissa ja sekaan voi lisätä muun muassa soijasuikaleita tai -rouhetta ja kasviksia.

    1. Mä en itse syö ikinä mitään valmisruokia tuota Pirkan hernaria lukuun ottamatta – eikä myöskään ole niin kiire, että en ehtisi pilkkoa vihanneksia, joten pakastevihanneksetkin jäävät kauppaan. Mutta nuo tuollaiset pasta-tomaatti-vihanneshässäkät on kyllä käteviä, ja toimivat myös pakastettuina!

      Tuolta vegaanituotteet.netistä löytyy listattuna myös nuo pata-ainekset ja sen sellaiset, jos niitä haluaa käyttää :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights