Ruokavuosi 2023

Vuoden 2023 parhaat palat.


TAMMIKUU

Joulun jälkeen palailin helppojen ja hyvien arkiruokien pariin. Tammikuussa kehitellyistä kalattomista pyöryköistä ja yhden astian linssimakaronilaatikosta tuli vuoden suosituimpia reseptejä. Oma lempireseptini tammikuulta oli tempe-nuudelikulho. Onnistuin tekemään tempestä lähes yhtä hyvää kuin makumuistoilta Indonesiasta.

helmikuu

Helmikuun hittireseptiksi tuli marry me chicken soijasuikaleista. Kokkailin myös koukuttavan hyviä överilohkoperunoita, lapsuudesta inspiroitunutta tonnikalatonta pastaa ja ihanan täyteläistä päärynä-mantelipuuroa, jonka juju on mantelivoissa ja karamellisoiduissa päärynöissä.

maaliskuu

Maaliskuussa olin jo pääsiäisvaihe päällä. Tein pääsiäispöydän pääruoaksi kermaisen täyteläisiä sitruuna-salviagnoccheja rapealla mantelitofulla ja jälkkäriksi Biscoff rocky roadia ja raikkaan makeaa passionhedelmä-vadelmarahkapiirakkaa. Ja kuten joka kevät, innostuin taas tuorepuuroista. Tällä kertaa lempimakuni oli pellava-ruusunmarja.

huhtikuu

Huhtikuussa viimeistelin Chocochilin ruokavuosi -kalenterin reseptejä. Blogin puolelle paistoin hauskoja suolaisia  lehtitaikinavohveleita tofuskagentäytteellä. Kirjoitin myös koosteen pääsiäisruokaideoista sekä ohjeita yrttien kasvattamiseen parvekkeella.

toukokuu

Grillaushommat alkoi kiinnostaa toukokuussa. Tein herkullisia tofu-ananasvartaita itse tehdyllä bbq-kastikkeella. Grillasin myös vegehodareita varhaiskaalisalaatilla ja tein koko kesän lempiruoaksi muodostunutta helppoa tofuhalloumia. Kesän juhlia silmällä pitäen leivoin tofuskagenpiirakkaa. Mökillä pääsin vihdoin rakentelemaan kasvilavoja ja kylvämään ensimmäiset kasvit.

kesäkuu

Helpot soijarouhepyörykät nousivat kuukauden suosituimmaksi reseptiksi. Juhannusta silmällä pitäen paistoin ihania, rapeita savutofufileitä, jotka ovat täydellisiä uusien perunoiden kanssa.

heinäkuu

Juhannuksen jälkeen lomailin reilun kuukauden, eikä blogiin ilmestynyt heinäkuussa uusia reseptejä. Heinäkuun kului pääasiassa mökillä intoillen satoisasta kasvilavasta. Porkkana- ja retiisisato ylitti kaikki odotukset!

elokuu

Elokuussa palailin taas arkeen ja kokkailin sitruunaista kikherne-tahinipastaa ja julkaisin blogissa Yhden astian vegaaniruoat -kirjan espanjalaisen chorizo-perunapellin ohjeen. Kuun lopulla vietin reilun viikon maata pitkin -työreissulla Saksassa. Kävin tutustumassa Leipzigin ja Dresdenin vegaaniruokatarjontaan (parhaat palat löytyvät täältä) ja piipahdin myös Berliinissä herkuttelemassa.

syyskuu

Alkusyksystä iski ihan mieletön sienimania ja kannettiin mökin lähiseutujen metsistä ämpärikaupalla sieniä. Kokkailin sienistä mm. juustoista sieni-pastavuokaa, valkoista herkkutattipizzaa, savutofu-kantarellipastaa ja rapeita lampaankääpänugetteja. Sienestämisen ohella kävin myös puolukkametsällä ja leivoin helppoja kolmen raaka-aineen suklaa-puolukkakeksejä.

lokakuu

Syksyllä edulliset arkiruokareseptit olivat taas erityisen pinnalla. Soijasuikailla täytetyistä pitaleivistä tuli yksi kuukauden omista suosikeistani. Lisäksi tein edullista punajuuri-kaalikeittoa. Sienestyskausi jatkui ja kehittelin myös erityisen herkullisen metsäsienilasagnen reseptin.

marraskuu

Yksi unelma kävi marraskuussa toteen, kun kauan haaveilemani ruokateemainen kalenteri Chocochilin ruokavuosi ilmestyi! Aloitin jo joulureseptien tekemisen ja te innostuitte eritysesti piparkakkutaikinatäytepipareista. Intoilin myös kyssäkaalista ja vaahdotetusta vegefetasta.

joulukuu

Joululeivontainnostus jatkui ja tein joulukuussa mm. piparkakkucruffineita. Tein joulupöytään helpon vegemurekkeen ja  vegesillin sienistä ja sipulista. Joulukuussa tein tietysti myös perinteisen joulukoosteen blogiin.

Entäs vuonna 2024?

Toivon ensi vuodelle vähän enemmän töitä. Tänä vuonna on joutunut murehtimaan raha-asioista tavallista enemmän, joten toivottavasti ensi vuosi toisi tähän vähän helpotusta. Olen eniten innoissani siitä, että ensi vuonna on mahdollisuus päästä tekemään mökille isompaa lavapuutarhaa ja kasvattamaan enemmän kasviksia itse. Lisäksi aloitan alkuvuodesta tekemään uutta kirjaa. Teemasta kerron lisää myöhemmin!

4 vastausta kirjoitukseen “Ruokavuosi 2023

  1. Kauniita ruokakuvia ja hyviä reseptejä. Osaa näistä on jo kokeiltu ja muutama odottaa vielä kokeilua. Kiitos ja hyvää tulevaa vuotta!

  2. Hyvää jatkoa uudelle vuodelle.
    Innostuimme ruokakirjoistasi taas. Myös sekaanimieheni.
    Kiitos hienoista resepteistäsi ja kauniista ruokakuvistasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights