Ruokavuosi 2017

Chocochilin parhaat palat vuodelta 2017.

Vuoteen 2017 on mahtunut taas niin paljon kaikkea, että on ollut vaikeuksia välillä pysytellä itse oman elämänsä perässä. Olen päässyt tämän vuoden aikana tekemään ihan mielettömän kivoja blogiin liittyviä työjuttuja, tutustunut upeisiin tyyppeihin ja tietysti syönyt hyvää ruokaa sekä Suomessa että maailmalla. Tässä katsaus tämän vuoden parhaisiin paloihin, olkaa hyvä!

tammikuu

Aloitin vuoden kertomalla teille, että työn alla on seuraava ruokakirjani, Vegaanin aamupalakirja. Parsakaalicouscous oli yksi kuukauden lempiresespteistäni.

Helmikuu

Helmikuussa kokkailin helppoja arkiruokia: Vegepulla-spagettivuoasta tuli yksi koko vuoden suosituimmista resepteistä. Ystävänpäiväksi tein suloisia vesimelonitikkareita.

maaliskuu

Maaliskuussa alkoi taas houkutella kaikki värikäs ja raikas. Tein esimerkiksi ihanaa nicecream-kerrosjälkkäriä. Maaliskuussa julkaistu kukkakaaliwingsit ja Sriracha-majoneesi otti tuulta alleen kunnolla vasta elokuussa, koska #kukkakaalitalkoot.

Maaliskuussa aloitimme PING Helsingin, Emmi Nuorgamin ja PS Olen Vegaanin kanssa ihan mahtavan kivan työhomman: #Vegepaatti-projektin myötä kehittelimme Siljan laivoille uusia vegaanisia vaihtoehtoja buffaan ja ruokalistoille.

Huhtikuu

Kuukauden suosikkireseptikseni muodostui Vegaaninen Nutella-bostonkakku, jonka leivoin pääsiäispöytään. Huhtikuussa jääkaappini kotiutui uusi asukas: leipäjuuri. Aloin opetella juurella leivontaa ja tein ensimmäisenä sämpylöitä. Piipahdin myös Amsterdamissa ja kirjoittelin blogiin, miten olen päätynyt tekemään unelmahommiani.

toukokuu

Toukokuussa jaoin maistiaisen Vegaanin aamupalakirjasta: Porkkanaletut hummuksella ja Nyhtökauralla. Söimme vegaaniporukalla hyvin Kaskiksessa ja Kuoressa. Äitienpäiväksi pyöräytin raikkaanmakean kulhokakun.

kesäkuu

Ah, uudet perunat! Kesäkuussa pyöräytin kesän parhaimman salaatin uusista perunoista ja linsseistä. Värkkäilin myös porkkalasta vähän kesäisempää syötävää raikkaiden porkkala-kurkkurullien muodossa.  Viimeistelin hiki hatussa Vegaanin aamupalakirjaa koko kesän.

heinäkuu

Heinäkuussa tuunasin kesäkeiton varhaiskaalilla ja testasin Grillaa Vegeä! -kirjasta paahdettuja punajuuria ja vadelmia. Kirjoittelin blogiin vinkkejä, kuinka selvitä ulkomaanreissuista hengissä vegaanina.

elokuu

Elokuussa julkaistiin Sushi Pandan uusi vegaaninen menu, jota olin mukana suunnittelemassa. Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden hauskimmista työprojekteista! Kuukauden lempireseptikseni muodostui ehdottomasti maapähkinävoi-mustikkapiirakka. Kävimme vegaaniporukalla Berliinissä ja söimme siellä monta hyvää aamiaista.  Lisäksi osallistuin ihanalle ruokakuvauskurssille, josta ammennan edelleen inspiraatiota tekemisiini. Chocochilin ulkoasu ja logo uudistui.

 

syyskuu

Syyskuun tärkein tapahtuma oli, kun Vegaanin aamupalakirja ilmestyi. Olin huhkinut opuksen parissa pitkälti koko kevään ja kesän. Kanteen päätyi viime hetkellä Suvi Elon minusta ottama kuva, joka huokui koko kirjan rauhallista ja lempeää aamufiilistä.

Syyskuussa kirjoitin blogiin myös elämäni omituisimmasta ravintolakokemuksesta. Pääsin myös hyville sieniapajille ja tein metsäsienien kanssa kikhernelettuja.

lokakuu

Lokakuussa leivoin ihanan sitruunakakun, joka oli maustettu tuoreella timjamilla. Paahdettu paprika-munakoisopasta pääsi testiin aika monen muunkin keittiöön, ilmeisesti hyvällä menestyksellä! Tie vei taas Lontooseen, VegFesteille sekä testaamaan vegaanista afternoon teatä.

Marraskuu

Marraskuussa aloin olla jo joulufiiliksissä ja testailin muun muassa glaseerattua tofukinkkua joulupöytään, kirjoitin perinteisen joulupostauksen ja leivoin muhkeita piparkakkuruutuja. Havahduin myös, että Chocochili täytti 9 vuotta ja lueskelin tippa linssissä teidän ihania kommenttejanne <3

joulukuu

Joulukuu meni taas perinteisen kaavan mukaan: kuvittelin alkukuusta ehtiväni vaikka mitä, mutta joulukiireet Vegekaupalla pitivät huolen, että en ehtinyt tekemään oikein mitään, mitä olin etukäteen ajatellut. Tein kuitenkin esimerkiksi Nyhtökaurasuupaloja joulun ja uudenvuoden alkupaloja ajatellen ja julkaisin reseptin ihan tavalliselle vegaaniselle porkkanalaatikolle. Vietin taas pari päivää Amsterdamissa, mikä tuli enemmän tarpeeseen kuin ehkä mikään ikinä, eikä vähiten tämän herkullisen aamupalan takia.

Tästä vuodesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen kiitollisuus, vaikka haasteita ja vaikeuksia on mahtunut joukkoon enemmän kuin olisin halunnut. Olen niin onnellinen siitä, että voin tehdä työkseni asioita, joista nautin ja samalla parantaa maailmaa siltä osin, miten itse osaan edistää asiaa parhaiten. Ja ennen kaikkea olen onnellinen siitä, että tätä kaikkea voi toteuttaa ihmisten kanssa, joiden kanssa on ihan huippua tehdä töitä. Olen saanut tänä vuonna elämääni niin paljon hyviä asioita, että välillä vähän pakahduttaa.

Entäs sitten vuonna 2018? Taisin sanoa tämän jo viime vuonna, mutta aion pitää ensi vuonna itsestäni parempaa huolta. Headspace, vihersmoothiet, aamulenkit ja joogatunnit on tungettava sinne kalenteriin, oli mikä oli. En lupaa tehdä yhtään vähempää töitä, mutta jatkan asioiden järjestelyä niin, että saan vapaammin tehdä töitä missä ja miten haluan. Ruokarintamalla aion jatkaa uusien juttujen opiskelua ja toivottavasti kehitellä teille entistä parempia reseptejä. Minulla on juuri nyt aika monta projektia muhimassa, joten toivottavasti niistä myös syntyy jotain. Olen myös toiveikas sen suhteen, että ensi vuosi tuo tullessaan taas uusia kivoja yllätyksiä. Vuosi 2018, I’m ready!

4 vastausta kirjoitukseen “Ruokavuosi 2017

  1. Kiitos ihanasta vuoden koosteesta! Odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan blogiisi!

  2. Suurkiitos sinulle mahtavasta blogista! Meillä oli eilen miehen kanssa ihana vegaaninen jouluaatto, vaikkei edes olla vegaaneita. Kaikki pöydän antimet loihdin blogisi resepteillä joulupostauksista. Pöytä notkui ja makunystyrät kiittivät! <3

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights