Ruokavuosi 2016

Vuosi 2016 on pyyhältänyt ohi sellaista vauhtia, että en totta puhuen oikein tiedä mihin kaikki aika on hävinnyt! Olen kuitenkin sentään ehtinyt välillä puuhastella keittiössäkin. Tässä vuoden parhaat palat, olkaa hyvä! :)

tempe_manis (1 of 1)

Tammikuussa kokkailin paljon tempeä. Kuukauden lempiruoaksi muodostui tempe manis ja kukkakaaliriisi. Tein myös vegaaniversion pari vuotta sitten blogimaailmassa villinneestä Igorin kanasta.

nuudelisalaatti

Helmikuussa söin lounaaksi harva se päivä erilaisia nuudelisalaatteja. Taisin olla vähän puhki talven työputken jäljiltä, eikä kokkausrintamalla oikein luistanut superhelppoja ja nopeita arkiruokia lukuun ottamatta.

maapahkinapullat

Maaliskuussa koitti kauan kaivattu miniloma ja karkasimme pääsiäiseksi Barcelonaan. Yllätyin kaupungin erinomaisesta vegetarjonnasta ja taisin vähän muutenkin ihastua koko kaupunkiin. Kotona taikinaterapiaa tarjosi maapähkinä-korvapuustit ja itse tehdyt kookosjauhotortillat.

kookosmunkit

Huhtikuussa innostuin parsasta ja tein muun muassa parsa-pastasalaattia. Onnistuin myös taltuttamaan uppopaistokammoni ja paistoin vapuksi ensimmäistä kertaa eläessäni munkkeja, joista tulikin ihan superherkullisia.

lettukakku

Toukokuussa teimme isän kanssa äitienpäiväksi lettukakun. Uusi arkiruokasuosikki syntyi Vegeä-kirjan lehtikaalipastasta. Kahden minuutin mangojäätelöstä tuli kuitenkin oma suosikkiresepti koko kesäksi.

nektariiniruusut

Kesäkuussa leivoin nektariinisesongin kunniaksi nektariiniruusuja. Kirjoittelin myös vähän omasta hyvinvoinnistani (tai sen puutteesta). Toinenkin nektariinileivonnainen, nektariinikeikauskakku, päätyi blogiin.
chipotle-bataattinuudelisalaatti
Heinäkuussa chipotle-bataattinuudelisalaatista tuli lempiruokaa. Kokkailin myös tempe-pekonia ja maapähkinävoilla ja banaanilla täytettyjä french toasteja.

nyhtokaura-bataattiburgerit

Elokuussa minäkin sain käsiini nyhtökauraa ja tein siitä nyhtökaura-bataattiburgereita. Lisäksi kokkailin pääosin helppoa arkiruokaa: maapähkinä-porkkanakeittoa ja soijarouhetortilloja. Täytin 30, mutta en ehtinyt reagoimaan asiaan oikein mitenkään.

vegaaninen-munavoi

Syyskuussa vietin ensimmäisen kunnollisen loman pariin vuoteen ja olin viikon yksin Kreikassa. Loman jälkeen ajatukset luistivat aika paljon paremmin ja ruokarintamallakin jaksoi taas vähän panostaa. Kokkasin muun muassa vegaanista munavoita ja syksyistä uunissa paahdettua myskikurpitsaa, ruusukaaleja ja vegechorizoa.

Vegaaniset-pinaattiletut-2

Lokakuussa himoitsin kaikki lapsuudesta tuttuja arkiruokia ja paistoin esimerkiksi vegaanisia pinaattilettuja. Toteutin lapsuushaaveeni ja paistoin vihdoin ja viimein tikkupullaa. Lokakuun lopussa piipahdimme vegaaniporukalla Lontoossa.

munakoisoburgerit

Marraskuussa aloitin blogiyhteistyön Anamman kanssa ja kokkailin superhyviä munakoiso-hummusburgereita. Klassikkoarkiruokien himo jatkui marraskuun puolelle ja keittelin vegaaniversion pinaattikeitosta. Aloin jo vähän intoilla joulusta ja tein joulupöytään sopivaa granaattiomenoilla ja piparimuruilla höystettyä Eton messiä.

Lisäksi allekirjoitin kustannussopimuksen uudesta ruokakirjasta, joka ilmestyy syksyllä 2017!

porkkanalohi

Joulukuussa porkkanalohi eli porkkala villitsi koko Suomen ja innostuin siitä itsekin. Tein myös upean näköistä raitajuuricarpacciota ja kävyn näköiseksi koristeltua mantelijuustoa joulupöytään.

Entäs vuonna 2017? Pääsen toivottavasti pian palkkaamaan Vegekaupalle apulaismyymäläpäällikön ja aion itse keskittyä kaupan päivittäisten asioiden hoitamisen sijaan hieman enemmän toiminnan kehittämiseen sekä tietysti seuraavan ruokakirjani kirjoittamiseen! En ole ihan varma mihin olen taas pääni pistänyt, mutta nyt on nimi jo paperissa ja alkuvuonna alkaa kirjan parissa pakertaminen! Haluaisin ensi vuonna opetella myös jonkin uuden keittiötaidon; voisin esimerkiksi vihdoin ja viimein opetella tekemään kunnollista juureen leivottua leipää.

Välttämätöntä olisi myös alkaa pitää itsestään taas vähän parempaa huolta ja tehdä vähän vähemmän töitä. Vihersmoothiet ja aamulenkit siis taas kalenteriin! Ja toivottavasti ensi vuonna onnistun taas kehittelemään entistä parempia ja inspiroivimpia vegaanireseptejä teidän käyttöönne. Vuosi 2016 oli vegaaniruokarintamalla Suomessa aivan huikea vuosi ja uskon ensi vuodesta tulevan vielä paremman sillä saralla! :)

8 vastausta kirjoitukseen “Ruokavuosi 2016

  1. Lämpimät kiitokset että pidät tätä blogia ja kehität näitä kauniin näköisiä ja ihanan makuisia reseptejä! Saan sinusta, rohkeudestasi ja innovatiivisuudestasi, energiaa ja iloa omaan elämääni.Turun vegekaupassa olen päässyt käymään vain kerran ja sinut siellä näinkin.En tosin uskaltanut kiittää kasvotusten siitä mitä teet. Helsingin Vegekauppa on viikottainen kohde. Siis kiitos kaikesta mitä teet ja samalla edistät myötätuntoa ja empatiaa maailmassa <3

  2. Täytyy ihan kiittää sinua mahtavasta blogistasi, jonne eksyin jo useampi vuosi sitten vegereseptejä etsimään. Olin vasta aloittanut kasvissyönnin, enkä tiennyt ruoanlaitosta tai ravitsemuksesta paljon mitään. Chocochilistä löysin helppoja ja ’tutunmakuisia’ reseptejä, joiden ansiosta homma lähti rullaamaan luontevasti. Perheessäni kaikki muut ovat sekaaneja ja heillekin ovat nämä ruoat hyvin maistuneet.
    Ensimmäisistä vegevuosista on jo aikaa, mutta palaan edelleen Chocochiliin säännöllisin väliajoin inspiraatiota ja reseptejä etsimään. Kiitos siis sinulle Elina tästä blogista, kuten myös Vegekaupasta! Keep up the good work.

  3. Hei Elina, oon ollut hiljaisena lukijana noin vuoden, siitä lähtien kun ryhdyin vegaaniksi. Täältä on tullut poimittua reseptejä varmaan joka viikko, viimeisimpänä nuo ihanat jouluruoat. Oon tän myötä kokkaillut niin paljon että alkaa olla jo tuntuma vegeruokiin, osaa jo vähän kattoa mikä vois sopia yhteen ja soveltaa. Tää on ollut tosi palkitsevaa ja oon niin innostunut kaikista uusista mauista ja väreistä. Jee, mäkin osaan tehdä hienon näköstä ja hyvän makusta :)! On myös kiva kun näissä sun resepteissä on joku johdonmukaisuus, usein kun katon uutta reseptiä huomaan että kaapista jo löytyykin monet kuiva-aineet, soossit ja mausteet, jotka oon ehkä hankkinut aiemmin toista reseptiä varten. Tää blogi on ollut tosi suurena apuna ja inspiraationa vegaanitaipaleen alussa, ja ihan varmasti jatkossakin. Iso kiitos siitä!

  4. Kiitos mahtavasta blogista! En malta odottaa uutta ruokakirjaasi, Vegaanin keittiössä -kirja on kovassa käytössä keittiössämme ja sekaanipoikaystäväkin nappaa sen aina käteensä, kun kärsii ruokinspiraation puutteesta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights